Äitipuoli ja pääsykokeet

Huhtikuun puolessavälissä oli Varusmiessoittokunnan pääsykokeet Lahdessa. Jouduin asustelemaan Lahden kodissa pari pitkää päivää "yksikseni", koska Harrilla oli töitä Lapissa. Olihan minulla toki seuranani pojat, joille kunnon äitipuolena laitoin ruokaa. No, ehkä jotain meni pieleen, koska sitä tuli ihan kamalasti. Mutta eipähän tarvinnut kokata toista kertaa, ja kyllä sillä hengissä säilyi.

Leivoin myös vähemmän esteettisen piirakan. Tuntui maistuvan

Pääsykokeet menivät ihan hyvin, ja muutama päivä sitten sainkin sieltä kirjeen hyväksytyksi tulemisesta. Heti iski katumuspaniikki, että kuinka oikein selviän siellä. Pakko on.
   Myös Tampereen, Kuopion ja Lahden pääsykokeet tuli hoidettua 6.-8.5. Niissäkin ainakin tuntui menevän ihan hyvin, ja olin tyytyväinen omaan soittoon.  Näiden tuloksia pitää odottaa ainakin kesäkuulle, ehkä noin juhannukseen asti. Toivottavasti jokin tärppää! Olen kyllä hieman ihmeissäni, jos en pääse minnekään. Sibelius-Akatemian pääsykokeet olisivat menneet päällekkäin sekä Tampereen että Lahden kanssa, joten jätin suosiolla menemättä.

Juuri reilu viikko ennen pääsykokeita jouduin olemaan yli viikon soittamatta, koska en saanut torvesta enää ääntäkään. Se ei ainakaan saanut minua tuntemaan oloani soiton suhteen yhtään varmemmaksi. Sitä suuremmalla syyllä olin todella onnellinen, että sain ylipäätään soitettua. Nyt olen yrittänyt aloittaa säännöllisen treenin, ja tähän asti olen melko hyvin saanut sitä toteutettuakin. Kahden viikon päässä häämöttää D-tutkinto, ja ennen sitä olisi yritettävä tottua uuteen suukappaleeseen.

Kevään mittaan on myös terveys alkanut reistailla nyt kun olen jo muumioitumisvaiheessa. Pari viikkoa sitten jouduin käymään Helsingissä Terveystalossa, missä lääkäri määräsi antibiootit angiinaan - ja vahvoja tulehduskipulääkkeitä, joista menee pää sekaisin - sekä silmätipat silmätulehdukseen. Kun silmät olivat jo parantuneet ja olleet muutaman päivän rauhassa niin päätin laittaa piilarit. No, sittenhän ainakin toinen silmä meinasi tulehtua uudestaan. Taidan kohta vaihtaa lasisilmiin.

Neljä kuukautta pähkinänkuoressa

Onpahan aikaa taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen tänne ehtinyt kirjoittaa. Ollut vissiin muuta mielessä...


Aloitan tylsästi koulusta. Ruotsi ja terveystieto palasivat E:inä, jee. Nyt on takana äikän tekstitaito ja essee sekä enkun kuuntelu ja kirjallinen. Edessä enää keskiviikkona oleva matikka. Enkusta tulee varmaankin E, äikästä on tulossa tähän mennessä huonoin, mutta sekin asia korjaantunee matikan myötä.
   Hassua ajatella, että mulla on oikeasti koulua jäljellä enää kolme päivää, yhdet ylppärit ja yksi koe. Puolentoista viikon päästä 12 vuoden urakka on ohi. Ihanaa, mutta kuitenkin niin kamalaa. Miten voi olla? Ja kuinka ahdistavaa. Melkein voisin sanoa, että minulla tulee olemaan vapaa-aikaa. Mutta kun ei. Soittoa.

Viikko sitten tein yhteishaun konservatorioihin järjestyksessä:
1. Lahti
2. Tampere
3. Helsinki
4. Kuopio
ja sitten yliopistohaussa Sibelius-Akatemia.
Kamarimusiikillisista puutteistaan huolimatta Lahti on ensimmäisenä, sillä ennen vuodenvaihdetta laitoin hakupaperit myös Varusmiessoittokuntaan. Ja jos pääsen sekä varusnaiseksi että Lahden konsalle, niin saan soittotunteja V-P:ltä koko armeijavuoden. Huom. suuri jos.
   Päätökseni hakea Varusmiessoittokuntaan on jakanut ihmiset kahtia. Osan mielestä päätös on erittäin positiivinen, ja he ovat lähestulkoon enemmän innoissaan kuin minä itse. Osa on puolestaan järkyttyneitä. Moni on sitä mieltä, etten tule siellä pärjäämään. Näytän niille, että pärjään. Tai jos en, niin keksin hyvän selityksen.
   Tänään ehkä huolestuin itsekin hieman pärjäämisestäni. Aloin miettiä, että minne minä oikein olen hakemassa, kun luin erään palveluksessa olevan blogia. http://kersanttikarolina.blogspot.fi/

Nyt pitäisi siis olla kova treeni päällä pääsykokeita varten. Harmi vaan, että masennun aina kun ei onnistu. Ja tätä tapahtuu huolestuttavan usein. Hyvinä päivinä soitto kulkee, kuulostaa melko hyvältä eikä tunnukaan kovin pahalta. Sitten on päiviä, kun se kuulostaa kamalalta ja tuntuu vielä hirveämmältä. Nyt kai tärkeintä olisi saada säännöllinen treenirytmi. Helpommin sanottu kuin tehty. Lisäksi pitäisi treenata paljon perusjuttuja, mutta silloin tulee ahdistava olo siitä, ettei treenaa pääsykoe- tai D-kurssin biisejä. Toisaalta perusjuttuja treenaamalla niidenkin soitto helpottuu. Mutta vain luoja tietää kuinka nopea vaikutus on. Huokaus.



No onpa minulla nyt miesystäväkin. Nimeä en ehkä mainitse - ei sillä, että se itse asianomaista varmaan haittaisi, mutta-, kun kerran teimme google-haun hänen nimellään, niin blogini oli hakutuloksissa, koska olen hänet jo kerran maininnut. En ehkä kasvata hakutulosten määrää mainitsemalla häntä jatkuvasti. Toisaalta kirjoittaminen voi hankaloitua, jos yritän tätä jatkuvasti välttää...
   Joka tapauksessa, hänen luonaan olen rampannut Lahdessa ja hän luonani Kuopiossa joulu-tammi-helmikuun. Sama jatkuu nyt koko kevään todennäköisesti. Tuleepahan tuettua VR:ää. Tai no hän ei ole tukenut, koska matkustaa autolla. Kuitenkin.
   Joulukuussa sain olla hänen mukanaan Konsertti tuli kylään -konserteissa, joissa sain itsekin esiintyä. Ja sain jopa palkkaakin. Keikkailuun liittyy tietysti matkustaminen. Ajoin ties kuinka moninkertaisen määrän autoa verrattuna aikaisempiin ajoihini. Ajoin mm. Kuopiosta Lahteen, Helsingistä Tampereelle ja Tampereelta Kokkolaan. Ei mitään pikkumatkoja. Eivätkä olosuhteetkaan olleet aina kovin ihanteelliset. Oli kuitenkin hauskaa huomata, kuinka ajoni muuttui varmemmaksi, enkä jossain vaiheessa enää pelännyt suunnattomasti ratin taakse menemistä. Sain myös kehuja ajostani, mutta voisin olla hieman eri mieltä muutaman vaaratilanteen vuoksi...
   Hän on kultainen mies. Hän hemmottelee minut pilalle ostelemalla paljon kivoja juttuja, mistä johtuen mulle tulee melkein välillä tavallaan huono omatuntokin. Hän soittaa päivittäin, jos emme ole yhdessä. Tammikuussa juttelimme puhelimessa yhteensä muistaakseni reilut 53 tuntia. Hän on ihana. Mun mies.


Ehkä tuli epäjohdonmukainen ja sekava teksti, mutta äidinkielen kirjoituksethan ovat jo ohi.
Ihanaa kevättä!

Isi

Isän suuret kädet
hypittivät polvilla,
nostivat olkapäille,
kantoivat sylissä,
veistivät leluja.
Isän suuret karheat kädet
sanoivat pitkin päivää:
Rakastan sinua lapsi.
Ne olivat teon sanoja,
niin vahvoja
että kantavat
halki elämän.

– Maaria Leinonen -

Anastasia

Paluu lapsuuteen, katsoin tänään Anastasian pitkästä aikaa.. En muista, milloin olisin viimeksi katsonut sen. Voi Dimitri :D♥

Vaikeeta..

Jollekin tässä käy huonosti...

Voi koirani mun...

Koiran -  siis etenkin poikakoiran - käyttäminen lenkillä on kyllä välillä niin.... turhauttavaa, raivostuttavaa, en tiedä...

Okeiokei, rakastan sinua silti, Jere ♥

...mutta miten vaikeata voikaan olla saada otettua kuvaa koirasta, joka ei suostu katsomaan kameraan tai edes pysymään paikallaan...

kaato...  

onnistunein otos :D

Doddii

Mwah, mistähän alottaisin..

Ah, eilen siis vapaapäivä ja tänään rankka 11.45 laulutunti ja sitten äikän koe, tekstitaidonvastauksen teko siis. Sitten jäin tietysti "hänga på" koululle, se on kyllä huono tapa, jonka olen omaksunut parilta kaverilta. Hyihyi. Siihen vierähtää aina aivan liikaa aikaa!
Mutta en voi käsittää... Sain tänään tietää terveystiedon alustavat tulokset..ja se lähtee E:nä !! Mitä ih-met-tä. Olin henkisesti varautunut korkeintaan  C:hen :D Nauroin opettajalle päin naamaa, kun hän kertoi tämän tuloksen. Hassua. Ja kerkesin tosiaan lukea tähän 1,5 kirjaa, että voisin melkeinpä kutsua itseäni kolmen ällän lukiolaiseksi. Lukio Lukematta Läpi.
Ruotsin alustavista kuunteluista sain siis 67 pistettä, ja kirjallinenkin meni varmaan ihan hyvin, nyt jännityksellä odotan niitä tuloksia.. Surullista on, että unohdin varmaankin laskea pitkän esseen loppuun sanamäärän, argh.

Tässä pari viime viikkoa tuli soiteltua jonkin verran.. Oli AmKoa, johon mentiinkin sitten taas huimalla päivän varoitusajalla. Klassisen lisäksi päädyttiin soittamaan myös kevyen musiikin osuuten, oli ihan kivaa sekin. Ja sitten oli Jouko Harjanteen pitämä "mestarikurssi", jossa soitin mestarillisesti päin mäntyä. Noh, ei siitä sen enempää. Lisäksi olen jotenkin ihmeellisesti päätynyt soitonopettajaksi?! Aina olen hokenut, etten halua opettaa vaan soittaa. Aluksi oli yksi oppilas, nyt neljä. Viides on ehkä tulossa. Saanpahan rahaa - ja kokemusta - jos en muuta. Missähän välissä harjoittelen omat läksyt...
   Kääääks, olenko edes hehkuttanut, että ostin uuden trumpetin?! Khihihii, no ostinpahan kuitenkin :) pitäisi tietysti ottaa siitä trumpettiegotus kuva ja laittaa tänne, lål. Rakkaus.

Nyt helpottaa siis koulussakin, tai ei sinäänsä paljon, mutta kuitenkin. Ei kirjoituksia ja yksi kurssi vähemmän kuin tässä jaksossa. Jee. Ja sitten tietysti orkka, big band, laulu- ja soittotunnit (myös opetus), jhoo. Ainiin, pitää yrittää muistaa käydä ilmoittautumassa siihen autokoulun 2. vaiheeseen. Byyh, ei kiinnosta :D